Vauvan säpsähtely herättää vauvan
Yksi ärsyttävimpiä asioita vauvavuoden aikana on vauvan säpsähtelyherkkyys. Vaivalla nukutettu vauva jää rauhallisena vuoteeseen. Vanhemman poistuessa nilkan nivel naksahtaa ja tsädäm!! Vauva säpsähtää hereille. Mistä vauvan säpsähtely johtuu ja voiko sille tehdä mitään?
Vauvan säpsähtely liittyy moron heijasteeseen. Moron heijaste on yksi vauvan primaariheijasteista, jotka ohjaavat vauvan toimintaa varhaisvaiheissa.
Primaariheijasteisiin kuuluvat
- Moron heijaste
- Hamuamis- ja imemisheijaste
- Askellusheijaste
- Sukeltajan heijaste
- Tarttumisheijaste ( kädet ja jalkapohjat )
- ATN-heijaste (asymmetrinen tooninen niskaheijaste)
Nämä primaariheijasteet häviävät yksi kerrallaan vauvan kehittyessä ja niiden häviämistä ja esiintymistä arvioidaan neuvolakäyntien aikana. Myöhemmin ilmestyvät suojeluheijasteet auttavat vauvaa oppimaan motorisia taitoja, kuten istumaan vakaasti, seisomaan ja kävelemään.
Vauvan säpsähtely johtuu Moron heijasteesta
Helpoimmin tunnistettavia primaariheijasteita on Moron heijaste. Moron heijaste saa vauvan kädet ja jalat levähtämään voimakkaasti sivuille, kehon kaareutumaan ja silmät revähtämään avonaisiksi. Reaktio syntyy, kun vauva kokee putoamisen tunteen tai säikähtää jotain äkillistä ja voimakasta ärsykettä.
Moron heijaste voi aktivoitua myös muista ärsykkeistä, kuten äkillisistä äänistä, vauvan omien raajojen liikkeistä tai vaikka hikkaamisesta. Myös valon osuminen silmiin tai vanhemman äkilliset liikkeet vauva sylissä voivat säikäyttää vauvan.
Vauvan yliaktiivinen moron heijaste voi tehdä alkuvaiheista hankalia. Vauvan säpsähtely voi herättää vauva etenkin kevyen unen vaiheissa. Kevyen unen vaiheita on vauvan unessa runsaammin kuin aikuisen ja leikki-ikäisen unessa. Niinpä säpsähtelevien vauvojen vanhemmat oppivat nopeasti hissuttelemaan varpaisillaan, kun vauva on nukkumassa.
Vaikka heijaste on biologinen, voidaan oikeilla toimintatavoilla ehkäistä vauvan turhaa säikkymistä arkisissa hoitotilanteissa.
Vauvan säpsähtely rauhoittuu ajan kanssa
Moron heijaste sammuu tyypillisesti 3-6 kk ikävaiheessa. Joskus puhutaan myös moron heijasteen ”päälle jäämiestä”, joka on sensomotorinen epätasapainotila. Tällöin oireiluna esiintyy myöhemmässäkin elämässä arkuutta, impulsiivisuutta, pelkotiloja ja säikähtelyä.
Ominaisuus on yhdistetty autisminkirjon piirteisiin, kuten ADHD; ADD ja asperger -piirteisiin. Kyse on aistitiedon säätelyyn liittyvistä haassteista ja meissä jokaisessa on jossain määrin edellä kuvattuja piirteitä, eivätkä ne merkitse välttämättä negatiivisia asioita.
Sensomotorista epätasapainotilaa voidaan kuntouttaa ja harjoittaa. Aiheeseen erikoistuneita toimintaterapeutteja toimii niin lasten kuin aikuistenkin parissa. Sensomotorinen epätasapainotila voi haitata vaikkapa ammattiurheilijan tuloksia ja kuntoutuksen avulla tuloksia voidaan parantaa.
Herkästi säpsähtelevä vauva pitää turvallisesta ahtaudesta
Herkästi säpsähtelevän vauvan kanssa on syytä muistaa rauhallisuus ja turvallisuuden tunteen luominen.
Kaikki vastasyntyneet tuntevat olonsa jossain määrin orvoiksi siirtyessään kohdun ahtaudesta ja pimeydestä valoisaan meluisaan ja liian avaraan ulkomaailmaan.
Kohdussa vauvaa on ympäröinyt lapsiveden hyväilevä ihokosketus, äidin elimistön huumaava ja tasainen äänimatto, pimeys ja ulkomaailman äänet, joiden terävyys on pehmentynyt läpäistessään äidin kudokset ja lapsiveden.
Niinpä on varsin luonnollista, että vauva säikähtelee äkillisiä ääniä, eikä oikein viihdy omassa sängyssään selällään maatessaan, ilman suojaavia petivaatteita.
Lievitä vauvan säpsähtelyä seuraavilla toimenpiteillä
- Kapalointi. Vastasyntyneet eivät hallitse raajojensa liikkeitä tai ymmärrä niitä osakseen omaa kehoaan. Niinpä he säikähtävät omia käsiään ja sätkivien jalkojensa liikkeitä. Kapaloidut vauvat nukkuvat usein kapaloimattomia levollisemmin tästä syystä. Kapalointi tuottaa myös vauvan ihoa hyväilevän kosketuksen, joka muistuttaa kohtuajasta.
- White Noise. Kohdussa vauvaa ympäröivä äänimatto rauhoittaa. White noise -kohinan käyttäminen aina, kun vauvaa syötetään ja rauhoitetaan unille, kannattaa. White noise myös blokkaa ympäristön ääniä, jotka voisivat säikäyttää vauvan.
- Kantaminen. Vauvan kantaminen liinassa tuo turvaa ja vähentää säikkymistä. Hyödyt ovat vastaavat kuin kapaloinnissa. Äidin sydämen syke, kehon lämpö ja tuoksu tyynnyttää.
- Kylki edellä alustalle. Vauva kannattaa laskea sylistä pois aina kylki edellä ja äidin keho mahdollisimman lähellä. Vauvan päätä ja niskaa on syytä tukea samalla. Näin moron heijaste ei aktivoidu.
- Lattia-ajan tarjoaminen. Tarjoa vauvallesi säännöllisesti lattia-aikaa sekä mahallaan, että selällään. Ole vieressä ja tarkkaile vauvan stressin merkkejä. Aluksi hetket ovat lyhyitä ja pitenevät vähitellen.
- Painokämmen auttaa rauhoittumaan. Vauvoille ei voi käyttää painopeittoja, siksi heille on kehitetty painotuotteita, joita käytetään sairaaloiden vauvaosastoilla ja keskolassa. Painokämmen matkii nimensä mukaisesti isoa kättä. Painokämmenen erillisiä sormia voi siirrellä vauvan asennon mukaisesti. Painokämmen auttaa vauvaa nukkumaan ja nukahtamaan levollisemmin omaan sänkyynsä.
- Vieressä, vaunuissa tai kehdossa nukuttaminen. Nukkumapaikan ahtaus tuottaa alkuvaiheessa turvallisuuden tunteen. Entisajan kehdot olivat kapeapohjaisia ja levenivät ylöspäin. Vauva ei päässyt kierähtämään väärään asentoon ja kehdon liike tuuditti vauvan uneen. Vieressä nukutettavan vauvan kanssa on paras seurata turvallisen perhepedin ohjeita, jotka löytyvät täältä.
- Jos vauvalla on taipumus säpsähdellä unissaan, kokeilkaa koskettaa vauvan jalkaa kohtauksen aikana. Se voi rauhoittaa säpsähtelyä ja nykimistä.
Vauvahieronta voi auttaa säpsähtelevää vauvaa
Hieronnan avulla voidaan vaikuttaa vauvan hyvinvointiin monella tasolla. Hieronta rentouttaa ja lievittää kiputiloja. Hieronnan avulla vauva saa miellyttäviä aistimuksia ja oppii tunnistamaan kehonsa ääriviivoja.
Vauvaa voi opetella hieromaan myös kotona. Monet vauvahierontaa tekevät ammattilaiset opettavat vanhemmillekin lyhyen hieronnan, jonka voi tehdä vaikka joka ilta vaipanavaihdon yhteydessä.
Säpsähtelevä vauva nauttii hieronnasta, kun hän pysyy lämpimänä ja hierojan otteet ovat rauhalliset ja kokonaisvaltaiset. Kun vaihdetaan otetta, tulee hierojan pitää aina toisella kädellä kosketusta vauvaan. Tutin käyttäminen hieronnan aikana tuo lisänautintoa vauvalle, koska tutin imeminen hieroo vauvan kitalaessa oleva kallon luiden liitosaluetta. Se rentouttaa voimakkaasti vauvaa.
Mietityttääkö vauvan rutiinit ja päivärytmi? Lue vauvan unitaitojen tukemisesta lisää täältä.
Muksuperheen unen infopaketista ”Vauvan rutiini ja rytmin tukeminen (0-3 kk)” saat vastauksia muun muassa kysymyksiin ”Kuinka toimia yöllä heräävän vauvan kanssa?”, ”Kuinka tunnistaa vauvan väsymysmerkkejä?”, ”Kuinka tunnistaa vauvan itkun sävyjä?”. Siihen voit tutustua täällä.
Voit tutustua Muksuperheen unen verkkovalmennus- ja infopakettivalikoimaan sekä veloituksettomasti ladattaviin unikouluohjeisiin täällä.