Muksuperheen uni

Hyvä uni kuuluu kaiken ikäisille

Haluatko nukkua hyvin?

Et ole ainoa, koska on arvioitu, että jopa 25-50% lapsiperheistä kärsisi vauvojen ja pikkulasten yöheräilyistä ja nukahtamisvaikeuksista.

Univaje tuntuu ja vaikuttaa. Mutta siihen ei ole pakko alistua, kun perheeseen syntyy pienokainen.

 

Uniasiat voi  järjestää oman perheen tarpeita vastaavaksi, sillä ei ole yhtä tapaa nukkua oikein. Ota selvää, mikä tapa sopii teille, sillä jokainen lapsi ansaitsee hyvin levänneet vanhemmat! Ei siis ole itsekkyyttä hakea ratkaisuja paremman unen puolesta.

isa__ro_yhta_ytta_a__copy. taustatta jpg (1)

Univaje ei vaikuta yksin meihin vanhempiin

web-Nukkuvat1

Hyvälle unelle kannattaa uhrata ajatus tai kaksi, sillä tutkimusnäyttökin on todistanut, että nukkuminen ei ole ihan turhaa ajanvietettä. Hyvällä unella on yhteys lapsen parempaan terveyteen, kokonaisvaltaiseen kehitykseen ja kasvuun. Laadukas uni tukee koko perheen hyvinvointia.

vauva-keltainen

Unitaitojen tukemista voi oppia

Moderni unikoulutus ei ole lapsen huudattamista, vaan unitaitojen tukemista lapsen tarpeet huomioiden.

Tiesitkö, että kaikkein lempein tapa tukea vauvan unitaitoja alkaa jo ihan ensi viikoilla? Kun vanhempi ymmärtää lapsen kehitystä, kaikki tapahtuu lapsentahtisesti. Siksi Unineuvolassa on paljon muutakin tietoa, kuin pelkkää unifaktaa. Pienin askelin etenemällä muodostuu unta tukevia rutiineja kuin itsestään. Muksuperheen unen vauvavuoden unineuvola on tarjonnut perheille tukea jo vuodesta 2021. Tule sinäkin mukaan!

 

Mikäli yöllisestä heräilystä on jo tullut ongelma, suuntaa on aina mahdollista muuttaa. Ja jokaiselle perheelle löytyy varmasti se sopivin tapa. Tutustu monipuolisiin blogiartikkeleihin ja suosittuihin infopaketteihimme, jotka löydät kaupasta. Tai varaa aika minulle suoraan, palvelen teitä Lastenlääkäriasema Pikkujätin Kampin ja Tapiolan toimipisteissä.

 

Kun koko perhe nukkuu hyvin, kaikki on niin paljon kivempaa!

Muksuperheen unen Facebook-ryhmä

Liity sinäkin, niin pääset mukaan aktiiviseen ja mukavien vanhempien ryhmään, jossa kaikki haluavat nukkua tai auttaa sinua ja lastasikin nukkumaan paremmin.

refluksi

Refluksi rikkoo vauvan unia

Rikkonaisten unien taustalta löytyy säännöllisesti myös terveydellisiä syitä. Refluksi, eli mahan sisällön nouseminen ruokatorveen voi aiheuttaa kipuja ja hengitysvaikeuksia, jotka...
Vauvan päiväunet

Päiväunet. Kuinka paljon ja kuinka monet?

Vauvojen ja lasten päiväunet ovat tärkeä osa sujuvaa päivärytmiä ja arkea. Kuinka paljon lapset oikein tarvitsevat päiväunia ja missä vaiheessa...
päiväunet vaunuissa

Rikkonaiset päiväunet. Kuinka toimia?

Päiväunet ovat toivottu tauko vauva- ja pikkulapsiarkeen. Mutta aina ne eivät suju suunnitelmien mukaan. Miksi toiset vauvat nukkuvat levollisesti pitkät...

Hulinoiko vauvasi?  Kaipaatko apua leikki-ikäisen lapsen unitaisteluihin?

Täältä saat apua 4 kk hulinoihin!!                  Täältä löydät tuhdin infopaketin leikki-ikäisten unipulmiin!!

Olen Sari Tammikari, terveydenhoitaja, sekä lapsiin ja nuoriin erikoistunut unihoitaja. Palvelen asiakkaitani Lasten- ja Nuorten lääkäriasema Pikkujätissä. Tuotan uniaiheista sisältöä myös yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin.