Miksi nukkuminen on niin vaikeaa

Kysymyksen esitti hiljattain eräs Muksuperheen unen ryhmäläinen  ja herätti mukavasti keskustelua ryhmän seinällä. Miksi nukkuminen on toisille kovin vaikeaa ja toisille helppoa? Tarkastellaanpa asiaa hieman tarkemmin. Ja voiko vanhempi vaikuttaa lapsen nukkumiseen?

 

”Ellei nukkuminen tuota mitään ehdottomasti elintärkeää hyötyä, se on pahin evoluution erehdyksistä”, totesi unitukimuksen pioneeri Allan Rechtscaffen. Miksi kaikkien elollisten täytyy vaipua säännöllisesti tajuttomuuden kaltaiseen tilaan, josta ei ole näennäisesti mitään hyötyä?

 

Näin ajateltiinkin hyvin pitkään ja ihmisiä, joka kykenivät tehokkaaseen toimintaan vähillä unilla arvostettiin ja koetettiin itsekin vastaavaan tehokkuuteen. Nukkuahan voi sitten haudassa, totesi moni uraohjus. Ja ehkä joutuikin hautaan ennen aikaisesti.

 

Nykytiede tunnistaakin jo merkittävän määrän erilaisia elämän säilymisen kannalta tärkeitä prosesseja, jotka tapahtuvat unen aikana. Nukkuminen on elintärkeää ja täydellinen unettomuus johtaa lopulta elämän sammumiseen. Siksi aivomme pakottavat meidät uneen ennemmin tai myöhemmin, kun unipaine kasvaa riittävän suureksi.

 

Mutta miksi tästä huolimatta nukkuminen on toisille niin hirvittävän hankalaa, kun toisille se on helppoakin helpompaa? He vain pistävät päänsä tyynyyn ja nukahtavat, kun vieressä makaava valvoskelija kiristelee hampaitaan kateudesta kihisten.

 

Uni on yhdistelmä biologiaa ja sosiaalisesti opittuja tapoja

 

Eri kulttuureissa nukutaan eri tavoin. Nukkumisen biologia on kuitenkin kaikilla samankaltainen ja sitä säätelee monimutkainen prosessi, josta osa on automaattisia ja osa opittuja asioita.

 

Vuonna 1938 kaksi yhdysvaltalaista tutkijaa sulkeutui 32 vuorokaudeksi täydellisen pimeyteen ja virikkeettömään tilaan tutkiakseen rytmiämme. Biologinen vuorokausi alkoi nopeasti noudattaa samaa kaavaa ja vakiintui 24 tunnin ja 15 minuutin pituiseksi.

 

Vauvalla ei vielä ole valmiutta tällaiseen rytmisyyteen. Vauvan kehittymättömät aivot tarvitsevat paljon unta ja varhaisvaiheissa vauva viettääkin unessa 16-20 tuntia vuorokaudessa, jolloin uni sirottautuu melko tasaisesti ympäri vuorokauden. Valon vaihtelulla on valtava merkitys vuorokausirytmin vakiintumiselle.

 

Vauvan rytmisyys kypsyy ensimmäisen elinvuoden aikana. Vauvat omaksuvat oman kulttuurinsa ja perheensä  rytmin pääasiassa erilaisten sosiaalisten vihjeiden avulla. Kun vanhemmat toistavat tiettyinä vuorokauden aikoina aina samanlaisia rutiineja, vauva oppii ennakoimaan ja hänen elimistönsä vireystilaa säätelevät hormonit asettavat rytmin sopimaan arjen rytmiin.

 

Kun vauva saa aamulla herättyään kunnon tujauksen auringonvaloa ja öisin tilat pimennetään ja ollaan hissukseen, asettuu rytmi muutaman kuukauden aikana normaaliin vuorokausirytmiin, jossa nukutaan yöllä ja kukutaan päivällä.

 

Valon ohella myös syöminen vaikuttaa rytmisyyteemme. Ruuansulatuselimistömme terve toiminta perustuu säännölliseen syömisrytmiin ja pitkähköön yöpaastoon, jonka aikana suolistomme ei suinkaan lepää, vaan imeyttää tehokkaasti ravintoaineita ja kuljettaa imeytymnätöntä massaa suolistossa eteenpäin. Kun sitten heräämme, suoli on usein valmis tyhjenemään ja monille vaippaikäisten vanhemmille onkin jo tuttua aamuisin vauvan ympärillä leijuva rehevä haju ja ihoon liisteröityneet niskapaskat.

 

Vauva on saattanut herätä aamuyöllä jumppaamaan, jonka jälkeen on tullut kakka ja vauva on nukahtanut vielä uusille unille paineen helpotuttua.

 

Unen yksilöllinen tyyli

 

Unen perusbiologiasta huolimatta nukkuminen, nukahtaminen ja unen tarve voi olla hyvinkin erilaista. Jokaisella meistä on oma yksilöllinen kronobiologia, joka tarkoittaa kansankielellä sitä, olemmeko aamuvirkkuja vai yön kukkujia. On myös olemassa tila, jota kutsutaan epätyypilliseksi unirytmiksi ja silloin ihmisen virkein ja tehokkain vaihe voi sijoittautua aamuyöhön. Ei ole helppoa heillä tässä aamupainotteisessa yhteiskunnassamme.

 

Uneen ja nukahtamiseen vaikuttaa vahvasti myös temperamenttiin liittyvät piirteet. Tutkimusten mukaan uniongelmista kärsivät eniten ihmiset, jotka ovat luovia, analyyttisiä ja helposti huolestuvia. Erityisesti taipumus syyllisyyden tuntoisuuteen vaikeuttaa nukahtamista ja unessa pysymistä.

Tällaiset ihmiset kärsivät ilmiöstä nimeltään  ruminaatio, joka kansankielisesti on nimetty asioiden märehtimiseksi.

 

Kun ympäristö rauhoittuu ja teflonaivoiset kanssakulkijamme painavat päänsä tyynyyn nukahtaakseen suloiseen uneen, meidän muiden aivoissa alkaa vimmattu analysointi, murehtiminen, sekä henkinen pään seinään hakkaaminen. Yritä siinä sitten nukahtaa, kun tunnemme tukehtuvamme kaikkien mahdottomien pakkojen, huolien, virheiden ja pelkojen alle.

 

Mikäli me herkkikset onnistumme nukahtamaan, heräämme ennen naapurin kukkoa jatkamaan tätä viheliäistä aivotyötä.

Tsekkaapa, kuinka Ismo Leikola kuvailee näitä kahta tyyppiä. Tunnistatko tyypit?

 

 

Taipumus on periytyvä ja vanhemman yölliset huoliaivot siirtyvät herkästi lapsille. Herkästi huolestuvia ihmisiä yhdistää usein  päiväaikainen touhukkuus, jonka avulla koetamme pitää huolet poissa mielestä.

 

 

Temperamenttiin liittyy myös herkkyys. Ihminen on herkkä ulkoisille ja sisäisille ärsykkeille. Kun teflonaivoinen puolisosi nukkua posottaa häiriintymättä vuosikkaan parkuessa aamuyön maitoaan, omat tunteesi eivät ehkä ole kovin lämpimät puolisoasi kohtaan raahautuessasi nostamaan pienokaista syömään kolmatta kertaa saman yön aikana.

 

 

Joskus hyvin nukkuvalle vanhemmalle syntyy yhtä hyvin nukkuva lapsi. Ja siitä kannattaa olla kiitollinen, jos itse on se huonosti nukkuva.

Voiko uneen vaikuttaa?

 

Unettomuuden hoidossa on jo pitkään tunnettu CBT-I -menetelmät ja niitä on alettu suosia unilääkkeiden sijaan.

 

Mitkä ihmeen CBT-I -menetelmät? Kyseessä on kognitiivis-behavioraaliset menetelmät, jotka perustuvat tietoiseen rutiinien, ajatusten ja nukkumisolosuhteiden muokkaamiseen. Eli teemme muutoksia, jotka auttavat meitä nukkumaan paremmin.

 

Kun unilääkkeet eivät korjaa unettomuuden syytä, CBT-I -menetelmillä voidaan vaikuttaa tehokkaasti unettomuutta ylläpitäviin prosesseihin. Unilääkkeethän säännöllisesti käytettynä ylläpitävät unettomuutta.

 

Kun ihminen tulee tietoiseksi omasta unestaan ja ymmärtää siihen vaikuttavat tekijät, voidaan löytää tapoja, joilla eliminoimme ne ärsykkeet, jotka estävät meitä nukahtamasta tai pysymässä unessa.

 

CBT-I -menetelmät on todettu tehokkaiksi ja niiden vaikutus on parhaimmillaan pysyvä. Kun ihminen on tullut sinuiksi oman nukkumisensa kanssa, hän osaa myös suhtautua tyynesti ajoittaisiin poikkeamisiin omassa unessaan.

 

Unemme ei missään nimessä kuulukaan olla aina samanlaista. Ajoittainen unettomuus onkin ihan normaali ilmiö.  Ja hyvin nukkuvillakin ihmisillä voi olla ajoittaisia uniongelmia erilaisten elämänkriisien aikana. Terveesti uneen suhtautuva ihminen osaakin käyttää unettomuutta  signaalina siitä, että elämässämme on jokin asia, joka vaatii muutoksia.

 

CBT-I -menetelmien perimmäinen tarkoitus onkin vapauttaa aivot nukkumisen pakkosuorittamisesta. Uni kuuluu elämään ja kun suhtaudumme siihen vapaasti ja pakottomasti, nukkumme yleensä paremmin.

 

Voiko vanhempi opettaa lasta nukkumaan paremmin?

 

Huonosti nukkuvan/nukahtavan lapsen vanhemmilla on yleensä yksi toive: saada lapsi uneen mahdollisimman nopeasti ja mielellään pysymään unessa läpi yön.

 

Kuinka tähän sitten päästään?

 

Kuten kerroinkin jo teille, vain rento mieli nukahtaa nopeasti. Kun teemme lasta nukuttaessamme asioita, jotka saavat meidät tuntemaan vilpitöntä iloa ja onnea, unesta harvemmin tulee ongelma.

 

Jos taas teemme asioita, joiden takana emme seiso, estämme mieltämme rentoutumasta ja lapsi vaistoaa kireytemme ja nukahtaminen kestää ikuisuuden.

 

Eri perheissä toimii erilaiset asiat ja tavat. Kun yhdet vanhemmat nauttivat lastensa nukuttamisesta, niin toisissa perheissä tuntikausien istuminen lapsen vuoteenvieruspanttivankina johtaa lopulta itkuun ja huutamiseen.

 

Siksi sietämättömiksi muuttuneissa tilanteissa kannattaakin ottaa käyttöön sopiva ikätasoinen CBT-I -menetelmä (kansankielellä unikoulu).

 

Unikoulu tarkoittaa yhdistelmää erilaisia rutiinien, rytmien ja uniolosuhteiden muutoksia, joiden tarkoitus on auttaa lasta nukahtamaan  mutkattomasti ja ilman taisteluita.

 

Joku on joskus sanonutkin, ettei unikoulut muuta lapsen unta, vaan lapsen käyttäytymistä. Unikoulun eli vanhemman soveltaman CBT-I -menetelmän tavoite onkin saada lapsi kokemaan olonsa turvalliseksi niissä olosuhteissa, jotka auttavat koko perhettä nukkumaan hyvin.

 

Eli hyväksytään se, minkä luonto on meille suonut ja muutetaan olosuhteita ja tapojamme suuntaan, jossa unemme kukoistaa.

 

Käytännön tasolla tämä voi tarkoittaa sitä, että yliherkästi ympäristön ärsykkeisiin reagoiva lapsi siirretään nukkumaan omaan huoneeseen, jossa ärsykkeitä on helpompi säädellä kuin vanhempien huoneessa. Tai vakavasta eroahdistuksesta kärsivä lapsi saa nukkua vanhemman vieressä, kunnes vaihe menee ohi. Tai sitä, että heräilyä ylläpitävä uniassosiaatio puretaan ja tuetaan lapsen itsenäisen nukahtamisen kykyä.

 

Valtaosa lasten unihäiriöistä on sellaisia, joihin vanhemmat voivat merkittävästi vaikuttaa omilla toimillaan. Kun terveydelliset ja elimelliset tekijät on poissuljettu, on kaikilla mahdollisuus löytää tapa, joka tukee parhaiten juuri oman perheen unta.

 

 

Haluatko lukea lisää unikouluista ja vanhempien kokemuksista? Lue tämä artikkeli.

 

Lähteet:

Aronen, Anna-Mari & Pihl Susan: 2015. Unen taidot. Löydä uni ilman lääkkeitä. Duodecim

Sheldon, Stephen H., Ferber, Richard., Kryeger, Meir H. & Gozal, David. 2014. Principles and Practice of Pediatric Sleep Medicine. Elsevier.

Walker, Mathew. 2019. Miksi nukumme. Unen voima. Tammi.