Väsynyt äiti

Onko lapsi pakko opettaa itsenäiseksi nukahtajaksi? Eivätkö kaikki lapset opi jossain vaiheessa nukahtamaan itsenäisesti ilman opettamista? Vastaus kysymyksiin samassa järjestyksessä: Ei ole pakko ja kyllä ihan varmasti lapsi oppii nukahtamaan itsenäisesti ilman opettamistakin.

Mutta aina nämä asiat eivät tapahdu niin, että se ylläpitäisi parhaalla tavalla vanhemman voimavaroja. Kun vanhempi ei nuku, vaikuttaa se koko perheeseen.

 

 

Uni on lapsen kasvua, kehitystä, sekä fyysistä- , että mielenterveyttä edistävä asia. Univajeinen lapsi kärsii monenlaisista ongelmista, sekä lyhytkestoisista, että kauemmaksikin kantavista. Ja jokainen vanhempi osaa kuvitella, minkälaista arki on, jos lapsi ei ole nukkunut riittävästi. Kenelläkään ei ole silloin kivaa.

 

Uni edistää myös vanhemman fyysistä ja mielen terveyttä, auttaa ylläpitämään hyvää vastustuskykyä ja käyttäytymään niin kuin toimintakykyisen ja normaalin vanhemman tuleekin käyttäytyä. Univajeisen vanhemman arki on usein haastavaa, koska hän on vastuussa sen pyörittämisestä. Univaje myös näkyy ja tuntuu, jolloin se voi purkautua toimintoina, joiden seurauksena kenelläkään ei enää ole kivaa.

 

Onko sitten pelkästään vanhemman itsekkyyttä, jos hän haluaa nukkua mahdollisimman hyvin? Kun hän huomaakin, kuusi kuukautta huonosti nukkuneena, pinnan kiristyvän aivan mitättömistä asioista ja ilon katoavan vähitellen elämästään?

 

Jos ei ole kokenut vaikeaa unettomuutta seurauksineen, on haastavaa ymmärtää minkälaisen aivosumun se voi aiheuttaa.

 

Mitä jos ajateltaisiin niin, että viisas vanhempi tiedostaakin omat haasteensa ja haluaa tarjota parasta lapselleen ja puolisolleen pitämällä huolta omasta unestaan ja jaksamisestaan. Hyvin nukutut yöt kun ovat usein kaikkien saatavilla pieniä muutoksia tekemällä. Toisin kuin kattava sosiaalinen turvaverkosto, mahdollisuus palkata kotiin apukäsiä tai vuorottelu puolison kanssa.

 

Silloin johdonmukaisesti ja oikein vedetty unikoulu on paljon parempi vaihtoehto kuin epätyydyttävässä tilanteessa sinnittely ja kasvava vitutus. ( anteeksi ruma sana, mutta tässä kohtaa voidaan kyllä puhua vitutuksesta )

 

Aina ei tarvitse tehdä edes unikoulua, vaan paremmat yöunet voivat löytyä kevyemmilläkin muutoksilla.

 

Uniongelmat ovat yksilöllisiä

 

Jokainen meistä on joskus nukkunut huonosti. Satunnaisesti tällaisista tilapäisistä huonosti nukutuista öistä ei ole haittaa. Nämä unettomat yöt johtuvat usein jostain ohimenevästä stressistä tai tilapäisistä ristiriidoista, tai esimerkiksi matkustamisen aiheuttamasta aikaerorasituksesta.

 

Joskus tällainen tilapäinen unettomuus voi kestää useita päiviä tai muutamia viikkoja, jolloin taustalla voi olla on vaikea elämäntilanne, suru tai sairaustila. Normaali uni ei siis ole mikään samana pysyvä jatkumo, vaan siihen kuuluu lyhytkestoiset häiriötilat, eikä niistä kannata sen suuremmin huolestua.

 

Pitkäaikaisemman tai kroonistuneen unettomuuden taustalla on usein toistuvasti stressaava elämäntilanne, masennus tai muu mielenterveyden häiriö tai unilääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä johtuva riippuvuus.

 

Unettomuuden taustalla voi olla myös jokin ruumiillinen sairaus tai jatkuvasti käytetyn muun lääkityksen haittavaikutus. Myös alkoholin säännöllinen käyttö heikentää unen laatua.

 

Unettomuus määritellään kyvyttömyydeksi nukahtaa tai pysyä unessa. Useimmat unettomat kärsivät näistä molemmista ongelmista.

 

Tuoreilla vanhemmilla kyvyttömyys nukahtaa uudestaan yöllä herätessään on melko tavallinen ongelma. Kun vauva herää syömään öisin säännöllisesti tai epäsäännöllisesti, alkaa univajeinen vanhempi jo valmiiksi jännittää seuraavaa heräämistä. Tämä käynnistää vanhemman kehossa sympaattisen hermoston toiminnan, jolloin keho vastustelee uudelleen nukahtamista. Nukahtaminen vaatii parasympaattisen toiminnan käynnistymistä ja se ei aina onnistu tuosta noin vaan.

 

Me aikuiset, kuten lapsemmekin, olemme hyvin yksilöllisiä tämän uudelleen nukahtamisen kyvyn suhteen. Osa nukahtaa ja nukkuu, vaikka mitä tapahtuisi ympärillä. Osa valvoo tuskaisena kiemurrellen peläten vauvan seuraavaa parahdusta.

Toiminnallinen unettomuus

 

Yleisin unettomuuden muoto on toiminnallinen unettomuus. Sitä useimmissa tapauksissa ylläpitää unettomuuden pelko. Ymmärrämme, että nukumme huonosti ja meitä alkaa ahdistaa jo valmiiksi seuraava päivä ja siitä selviäminen. Niinpä alamme kytätä kelloa ja soimata itseämme siitä, että emme osaa niinkään yksinkertaista asiaa kuin nukkumista.

 

Tuore äiti saattaa tuntea huonommuuden tunnetta kun äitiyshormonit eivät autakaan häntä uneen tai uni ei millään näytä sykronoituvan vauvan unen kanssa.  Kun häntä vain yksinkertaisesti ottaa päähän se, että ei kykene nukkumaan.

 

Toiminnalliselle unettomuudelle altistaa yksilölliset piirteemme, kuten persoonallisuus, neurologiset erityispiirteet, iltarytmisyys tai erilaiset elämänhallintaongelmat. Toiminnallisen unettomuuden aktivoitumisen syinä saattavat olla muun muassa stressi, tunne-elämän kriisit, elämänmuutokset tai ympäristötekijät.

 

Vanhemmuus on yksi toiminnalliselle unettomuudelle altistava tekijä. Osa vanhemmista sietää pitkäänkin katkonaisia öitä. Heillä voi myös olla poikkeuksellisen hyvä kyky sietää univajetta, eikä useita kuukausiakaan kestäneet katkonaiset yöt aiheuta isompia ongelmia arjen pyöritykseen.

 

Suurin osa vanhemmista on kuitenkin niitä, joilla pitkään jatkunut univaje alkaa väistämättä verottaa voimavaroja. Kun sinnitellään kuukausia tai vuosia epätyydyttävässä tilanteessa voi käydä niin, että sisäinen kello menee lopullisesti rikki ja unettomuus kroonistuu. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka lapsi alkaisikin nukkua läpi yön, vanhempi siitä huolimatta valvoo tai heräilee edelleen samoihin aikoihin, kun vauvallakin oli aiemmin tapana heräillä.

 

Uni voi korjaantua tämän jälkeen joksikin aikaa, kun elämäntilanne on tasapainossa ja rutiinit kunnossa. Mutta sopivassa stressitilanteessa unettomuus aktivoituu hyvin herkästi uudestaan. Herkistymisvaiheessa vanhat muistikuvat aiemmin koetusta univajeesta voivat tehdä tästä uudesta uniongelmasta edellistäkin vaikeamman.

 

Monilla naisilla kroonistuneen unettomuuden taustalla on ollut univajeen varjostama vauvavaiheen vanhemmuus. Heidän sisäinen kellonsa oli mennyt rikki, eikä sen korjaaminen myöhemmässä elämänvaiheessa enää olekaan aina niin yksinkertaista. Ajan mittaan on muodostunut elämäntapoja tai jopa elämäntilanteita, jotka edesauttavat unettomuutta ja niiden muuttaminen voi olla vaikeaa.

 

Vanhemman laadukas uni hyödyttää koko perheen hyvinvointia

 

Lapsen hyvinvointi lähtee ennen kaikkea vanhemman hyvinvoinnista. Koska lapsi ei pärjää yksin, on häntä hoivaavan vanhemman viisainta huolehtia omasta jaksamisestaan, jotta hän kykenisi myös nauttimaan lapsestaan ja vanhemmuudestaan. Siksi kannustan jokaista vanhempaa tutkiskelemaan objektiivisesti, minkälainen ratkaisu auttaisi heitä voimaan hyvin.

 

Pelkkä toiminta ei riitä, vaan valittu tapa tulee kokea myös oikeaksi. Asiassa on nimittäin sellainen vinkeä tekijä, kuin lapsen vaisto. Meillä ihmisillä on aivoissamme nk. peilisoluja, joiden avulla tulkitsemme sanattomia viestejä toisista ihmisistä. Osa meistä on hyvin herkkiä näille viesteille. Aikuisia voi joskus hämätä vakuuttavalla puheella mutta ei lapsia.

 

Vauvat ja lapset ovat hyvin herkkiä sanattomille viesteille. Se on heidän selviytymistapansa. Jos aikuinen lähettää ristiriitaisia viestejä, lapsi muuttuu epävarmaksi. Tämä pätee myös aikuisilla. Hermostuneen ihmisen lähellä omakin olo muuttuu ahdistavaksi mutta rauhallisena ja itsevarmana näyttäytyvä ihminen saa olon luottavaiseksi.

 

Siksi unikoulutilanteissakin ohjataan vastuunottamista ensimmäisistä ja usein vaikeimmista öistä sille vanhemmalle, joka kykenee pysymään tyynempänä. Näin hän omalla rauhallisuudellaan viestii lapselle, että kaikki on hyvin, vaikka asiat muuttuvatkin ja se kovasti harmittaa lasta.

 

Vastaavalla tavalla lapsi vaistoaa aikuisen mielentilan ja ottaa sen omakseen, jos aikuinen koettaa hyvillä aikeilla mutta väkisin sinnitellä vaikkapa isomman lapsen pitkittyneissä nukutustilanteissa tai riehuvan vaaperon kanssa perhepedissä. Kun lapsi repii tukkaa ja nipistelee vanhemman naamaa, pitää olla lehmän hermot, ettei pinna ala kiristyä. Niinpä lapsikin virittäytyy ja kaikki menee lopulta ihan länkkä lönkkä.

Lue lisää leikki-ikäisten unihaasteista täältä.

 

Eikä vieressä nukkuvan lapsen tarvitse aina edes heräillä tai riehua. Jotkut ihmiset nyt vaan ovat sellaisia, että he nukkuvat kaikkein parhaiten ihan yksin. Onnellisissakin pariskunnissa on sellaisia, jotka eivät kykene nukkumaan lusikka-asennossa tai edes samassa huoneessa.

 

Jopa pikkulapsissa on niitä, jotka nukahtavat ja nukkuvat parhaiten omassa rauhassaan. Tämän on huomannut moni vaaperonsa omaan huoneeseen siirtänyt vanhempi välittömästi parantuneina öinä.

 

Mikään nukkumistapa ei siis koskaan ole yksiselitteisesti hyvä tai huono. Sitä on vain arvioitava rehellisesti ja avoimesti oman jaksamisen, perheen, sekä lapsen hyvinvoinnin kannalta.

 

Me olemme keskenämme niin erilaisia, että toisen perheen nukkumistapaa tai tyyliä toimia ei pahemmin kannattaisi arvostella. Jos ei ole kokeillut heidän saappaitaan, ei voi tietää koko totuutta.

Jos olet se, joka rakastaa, kun koko lauma on samassa pesässä, iho ihoa vasten ja kuono nenässä kiinni, ole rohkeasti sitä. Jos taas olet se, joka toteaa unikouluttamisen olevan tie parempiin uniin, toteuta se rohkeasti.

 

Kun vanhempi ei nuku, kuinka päästää irti epätyydyttävästä tilanteesta?

 

Jos oman perheen nukkumistavat aiheuttavat enemmän väsymystä kuin lepoa, kannattaa pysähtyä pohtimaan huolella, mikä juuri teidän perheellenne voisi sopia. Pohdintaan tulisi osallistua molempien vanhempien.

 

Tässä listaa, joka avulla voitte kartoittaa tilannetta

 

  1. Pohtikaa, minkälaisia nukkujia te vanhemmat olette
    1. Nukahdatteko helposti?
    2. Onko teillä aiempaa huonosti nukkumisen historiaa?
    3. Mikä olisi teille ideaalein tila ja olosuhteet nukkumiselle?
  2. Pohtikaa niitä asioita, jotka ahdistavat teitä erityisesti
    1. Miksi tämä ahdistaa?
    2. Miltä ahdistus tuntuu?
    3. Mikä ahdistukseen toisi helpotusta?
    4. Mikä olisi ideaalitilanne?
  3. Pohtikaa, kuinka toiveenne ja todellisuus kohtaavat oikeasti
    1. Onko teillä ideologisia vanhemmuusodotuksia?
    2. Onko teillä todellisia mahdollisuuksia toteuttaa arvostamaanne ideologiaa?
    3. Kannattavatko molemmat vanhemmat samaa ideologiaa?
  4. Pohtikaa avoimesti, minkälainen lapsenne on
    1. Pohtikaa, vaikuttaako omat toiveenne ja odotukset siihen, miten tulkitsette lapsenne reaktiot?
    2. Kysykää myös muilta lapsenne läheisesti tuntevilta, kuinka he näkevät lapsenne.

 

Kun olette miettineet näitä asioita yhdessä, tehkää konkreettinen suunnitelma ja lista asioista, joihin toivotte muutosta. Sen jälkeen voikin pohtia, kuinka tämä muutos toteutetaan. Muksuperheen uni -ryhmästä voi kysyä vinkkejä, kuinka muut ovat onnistuneet tekemään muutoksia.

Joskus on tarpeellista kääntyä ammattilaisen puoleen. Neuvoloiden ja perheneuvoloiden työntekijät ovat nähneet monenlaisia toimivia ratkaisuita. Uniohjaaja voi auttaa löytämään järkevän etenemisjärjestyksen, kun tilanne tuntuu kaoottiselta. Terapeutti voi auttaa vanhempaa irtaantumaan ahdistavista huoliajatuksista.

Apua kannattaa pyytää ja ottaa vastaan ajoissa.

Paras vanhemmuuden voimavara on resilienssi ja kyky joustaa vaikeissa tilanteissa. Uskallus tehdä asiat tavalla, joka toimii omalle perheelle. Tärkeintä lapselle on rakastavat  ja vanhemmuudestaan nauttivat vanhemmat.

Kirjoita kommentti