Kaukuhohtaus lapsilla

Yölliset kauhukohtaukset lapsilla on pysäyttävä kokemus perheelle. Yht´äkkiä, kesken rauhallisten yöunien, alkaa verta hyytävä huuto ja lapsi on kuin transsissa. Mitä tehdä, kun kauhukohtaus yllättää yöllä ja mistä nämä kohtaukset johtuvat?

 

Kauhukohtaus esiintyy syvän unen aikana

Kauhukohtauksia alkaa esiintyä lapsilla n 18 kk iästä eteenpäin. Ne ovat voimakkaita yöllisiä pelkotiloja, joiden aikana lapsi on syvässä unessa. Lapsi ei muista aamulla herätessään yöllistä kauhukohtausta ja hän voi olla oma iloinen itsensä, vaikka kohtauksia esiintyisikin säännöllisesti. Kauhukohtaukset eivät ole kovin yleisiä, on arvioitu, että n 2% 1- 8 -vuotiaista lapsista saisi yöllisiä kauhukohtauksia.

 

Yöllinen kauhukohtaus sijoittuu useinmiten keskiyön tai iltayön aikaan, jolloin nukutaan eniten syvää unta. Kohtauksen aikana unessa oleva lapsi voi nousta istumaan, huutaa tai kirkua, potkia tai huitoa, hikoilla tai hengittää voimakkaasti, nousta sängystä ja kulkea ympäri huonetta. Häntä on vaikea herättää tai rauhoittaa, vaikka hänen silmänsä ovat auki. Kauhukohtaus kestää yleensä muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin.

 

Vanhemman ei kannata herättää kauhukohtauksen saanutta lasta. Tärkeintä on varmistaa lapsen turvallisuus, ettei hän liikehtiessään satuta itseään. Kauhukohtaus loppuu yhtä äkillisesti kuin alkoikin. Jos lapsen herättää kesken kohtauksen, on tyypillistä, että lapsi on tuolloin hämmentynyt ja vastustelee peloissaan vanhemman lohduttamisyrityksiä.

 

Kauhukohtauksen syyt tuntemattomat

Kauhukohtausten syitä ei tunneta. Mutta on huomattu, että stressi, väsymys, univaje, ahdistuneisuus, kuume, outo paikka ja häly voivat lisätä kohtausten ilmenemistä. Myös migreeniin, aivovammoihin tai yöllisiin hengityskatkosiin voi liittyä tavallista enemmän yöllisiä kauhukohtauksia. Kauhukohtausten on arveltu olevan perinnöllisiä ja yleensä lapsen lähisuvusta löytyy ainakin
joku, jolla on ollut tai on kauhukohtauksia.

 

Iän myötä kohtaukset yleensä loppuvat mutta aikuisillakin voi esiintyä yöllisiä kauhukohtauksia.

 

Jos kauhukohtauksia tulee poikkeuksellisen usein, kannattaa niistä pitää kirjaa ja kääntyä lääkärin puoleen. On ymmärrettävää, että toistuvat kauhukohtaukset rasittavat koko perheen unta ja oikein hankalia tapauksia on hoidettu lääkehoidon ja unen huoltoon liittyvien toimenpiteiden avulla. Arjen rytmin rauhoittaminen, ärsykkeiden karsiminen ja päivärytmin säännöllistäminen, sekä riittävän unen saannin varmistaminen auttaa monia.

 

Mahdollinen taustalla oleva sairaus- ja puutostila tulee aina saada tasapainoon. Jos lapsella esiintyy kuorsaamista, voi syy löytyä kookkaista kita- tai nielurisoista. Leikkaushoito voi auttaa mahdollisiin hengityskatkoksiin ja niistä johtuviin yöllisiin heräämisiin.

Haluatko apua leikki-ikäisesi unipulmiin? Täsmäohjeita ja tietoa unipulmien ratkaisemiseksi saat Muksuperheen unen Pikkulasten unipulmat infopaketista. Tutustu infopaketin sisältöön täältä.

 

Kuinka erottaa kauhukohtaus lapsella painajaisista?

 

Painajaiset

  • Esiintyy useinmiten aamuyöllä
  • Lapsi on peloissaan ja täysin hereillä
  • Lapsi kaipaa lohtua ja rauhoittuu sitä saadessaan
  • Itku alkaa yleensä vähitellen
  • Lapsi hakeutuu vanhempiensa luokse
  • Lapsi saattaa seuraavien päivien aikana muistella painajaisen sisältöä

 

Kauhukohtaus

  • Esiintyy useinmiten iltayöstä tai keskiyön aikoihin
  • Huuto alkaa äkillisesti ja on heti voimakasta
  • Lapseen ei saa kontaktia
  • Lohdutusyritykset aiheuttavat lapsessa vastustelua
  • Lapsi saattaa liikehtiä voimakkaasti, eikä hallitse kehonsa liikkeitä
  • Lapsella voi olla silmät auki mutta hän on kuin transsissa.
  • Loppuu yhtä äkillisesti kuin alkoikin
  • Lapsi ei muista aamulla kohtausta

 

Näin toimit, kun epäilet kauhukohtausta

  • Mene rauhallisesti lapsen luokse ja istu lähelle
  • Varmista, että lapsi ei satuta itseään
  • Älä herätä lasta
  • Odota, että kauhukohtaus menee ohi itsestään
  • Jos kohtauksia esiintyy usein, tee huoneesta turvallinen, jotta lapsi ei satuta itseään yön aikana
  • Kerro perheen muille lapsille, mistä on kyse ja sopikaa, kuinka toimitte kauhukohtausten aikana
  • Älä tee kauhukohtauksesta numeroa mutta vastaa lapsen kysymyksiin.

 

Lasten painajaisista olen kirjoittanut enemmän täällä

 

Lue lisää lasten unihäiriöistä täältä.

 

Apua leikki-ikäisten unipulmiin saat Muksuperheen unen Pikkulasten unipulmat infopaketista.

 

Mikäli olet raskaana tai 0-4 -vuotiaan lapsen vanhempi, niin käy tutustumassa tekemääni verkkovalmennusvalikoimaan sekä muihin unen infopaketteihin täällä. Mikäli et vielä tunne minua, niin olen Sari Tammikari, Muksuperheen unen perustaja (yli 20 k jäsentä), pediatrinen unihoitaja, terveydenhoitaja sekä mukana muun muassa asiantuntijaryhmässä, joka vastaa Tampereen ammattikorkeakoulun pediatrisen uniohjaajakoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Täältä pääset tutustumaan koko valikoimaan!

 

Tästä suoraan yksittäisiin verkkovalmennuksiin:

👶 Vauvan unineuvola – unitukea vauvan ensimmäiselle vuodelle (0-12 kk)

👶 Vauvan rutiini ja rytmin tukeminen (0-3 kk)

👶 Vauvan 4 kk hulinat

👶 Yösyöttöjen purkaminen (6 kk+)

👶 Tutti tutuksi ja tutista eroon. Milloin tutin voi ottaa käyttöön, kuinka luopua ja tarvitaanko tuttia?

🧒 Pikkulasten (2-4 v.) unipulmat rauhoittavista iltarutiineista painajaisten käsittelyyn sekä pikkusisaruksen tuloon