Vanhemmuuden vaikeat tunteet

Näyttökuva 2021-7-15 kello 18.06.21

Mitä jos pinna menee lasten kanssa? Olenko hyvä vanhempi, vaikka välillä tulee karjuttua kitapurjeet lepattaen? Saiko lapseni ikuisen trauman, kun syytin häntä siitä, että myöhästyimme taas kerran bussista? Vanhemmuuden vaikeat tunteet mietityttävät monia.

 

Eräs ryhmäläinen lähestyi minua ja kyseli, kuinka hän voisi käsitellä  hankalia tunteita, joita toisinaan lasten kanssa syntyy. Häntä nolotti tunnustaa, kuinka hän oli kimmastunut rakkaalle lapselleen, kun lapsi oli sotkenut ruokapöydässä. Ilmeisen tarkoituksenmukaisesti. Äiti ymmärsi toki, ettei lapsi pahuuttaan kipannut puuroja pöytäliinalle, vaan oli tehnyt sen puhtaasta kokeilunhalustaan. Hetkessä oli syntynyt idea pienessä päässä ja se olikin toteutettu viipymättä.

 

Lohduttelin äitiä, että hän ei suinkaan ole ainoa, joka on joskus raivostunut ja sanonut rumia asioita. Omasta kokemuksestanikin tiedän, kuinka vaikeaa on välillä sietää oman lapsen törppöilyä ja kuinka tunteet voivat kuohahdella rajustikin laidasta laitaan.

 

Lapsemme herättävät meissä kaikkein primitiivisimpiä tunteita. Pakahduttavaa rakkautta, turhautunutta aggressiota ja eläimellistä suojeluvaistoa.

 

Uskon, että  vanhemmuuden raivon yksi elementti on huoli lapsen hyvinvoinnista tai omasta jaksamisesta. Ehkä vanhemman raivokkaan reaktion tarkoitus onkin ollut tehdä lapsen mieleen muistijälki, kun tämä on ollut ilmeisessä vaaratilanteessa. Älä juokse yksin tielle, jotta et jää auton alle!!!

 

Äideillä on erityisen hankalaa

 

Meille kaikille on varmasti tuttuja neuvot  lähteä pois tilanteesta ja jäähdytellä hetki toisaalla. Lukkiutuminen vessaan ja vessapaperirullan repiminen on parempi vaihtoehto kuin lapsen läimäyttäminen kiukun keskellä.

 

Mutta mistä kumpuaa se halu läimäyttää tuota ihanaa olentoa, jolle emme halua mitään pahaa? Yleensä tällaisen tunteen taustalla on syvä riittämättömyyden kokemus, epätoivo ja halua paeta.

 

Onneksi suurin osa meistä osaa hillitä itsensä ja raivon ilmaisu jää pelkän äänen varaan. Mutta kuten itkuisten vauvojen rauhoittelua tutkinut ja aiheesta väitellyt kätilö, sekä terveystieteiden tohtori Elina Botha toteaa Tampereen yliopiston verkkosivuille antamassaan haastattelussa: ”Kenestä tahansa meistä voi tulla vauvan ravistelija, kun on tiensä päässä eikä jaksa enää.”

 

Ja usein meillä äideillä onkin isiä ja ei-imettäviä puolisoita enemmän odotuksia vanhemmuuden suhteen. Kuten Elina Botha toteaa väitöskirjassaankin.

 

Äidit kokevat synnytyksen jälkeen lapsivuodeaikana stressiä sopeutumisesta uuteen elämään vauvan kanssa, vanhemmuudesta, vastuusta, imetyksestä, suhteiden muuttumisesta perheenjäsenten kanssa, yksinäisyydestä ja selviytymisestä vauvan kanssa (Ayers, Crawley, Webb, Button, & Thornton, 2019). Äidit saattavat kokea vanhemmuuden monimutkaiseksi asiaksi, jota sävyttää stressin lisäksi heikko itseluottamus ja jopa masennusoireet (Henshaw ym., 2018; Kristensen, Simonsen, Trillingsgaard, Pontoppidan, & Kronborg, 2018; McCarter & MacLeod, 2019). Siirtymistä vanhemmuuteen saattavat hankaloittaa äidin epärealistiset odotukset, hallinnan puute, imetyksen vaativuus, unen vähyys ja tuen puute. Ammattilasten tuki ja elämänmuutoksen normalisointi mahdollistavat ja fasilitoivat siirtymisen hyvään vanhemmuuteen.

Botha, E. 2020. Äitien vauvanhoitovalmiudet ja tyytyväisyys vanhemmuuteen lapsivuodeaikana: Itkuisen vauvan rauhoitteluintervention arviointi

 

Melko monimutkainen kokonaisuus. Ei ihme, jos pinna joskus katkeaa, vaikka sitä ei haluaisikaan.

 

Lisää pohdintoja äitiyden odotuksista voit lukea täältä

 

Ei isilläkään ole helppoa. Edellisen sukupolven työorientoituneiden ja tunnetaidoissaan keskeneräisten isien poikien muuntautuminen tasa-arvoiseen asemaan vauvojen ja pikkulasten hoitovastuun jakamisessa voi olla askel tuntemattomaan.

 

Kun on itse saanut niukasti syliä ja useammin tukkapöllyä, voi käsi käydä turhankin automaattisesti kiihkeimmän kuohunnan keskellä.

 

Kuinka helpottaa vanhemmuuden vaikeita tunteita?

 

Koska ihmisen minäkäsitys on pitkälti sosiaalisesti muovautunut, vanhemmuudelle lisästressiä aiheuttaa vertailu muihin vanhempiin. Olemme sosiaalisen median aikana yhä enemmän ja enemmän alttiina tälle vertailulle. Kun ennen vanhaan vertailukohteemme löytyi  lähipiiristämme, pääsimme toisinaan näkemään myös kulissien taakse. Ja toteamaan, että kyllähän se naapurin Marjakin raivoaa joskus lapsilleen ja syöttää eineksiä.

 

Nykyisin vertailun kohde voi olla tutulta tuntuva mutta julkisuuskuvaansa tarkasti varjeleva Mrs Täydellisyys, joka blogissaan näyttää hehkeältä utuisissa kuvissa, leipoo juurileipää, synnyttää ilman kivunlievitystä ja imettää lastaan ainakin seitsemänvuotiaaksi, koska se nyt vain on ihmisen luonnollinen vieroittautumisikä. Mutta kun pintaa hieman rapsuttaa, löytyy näiden maailmaa syleilevien totuuksien kätköistä syyllistämisen ja syyllistymisen piikki. Ja ai, että se sattuu, kun itse istuu pieruverkkareissa, tukka pesemättä lappomassa Pilttiä suoraan purkista pienokaiselleen.

 

Mom Shaming on yksi ilkeimpiä vuorovaikutuksen ja vallankäytön muotoja.

 

Sääntö numero 1: Lopeta itsesi vertaaminen kuvitteellisiin olentoihin. Jos sinun on pakko verrata itseäsi johonkin, hae vertauksen kohde lähipiiristäsi. Kysy omilta vanhemmiltasi minkälainen olit lapsena ja kuinka he hoitivat sinua. Arvioi sitten, kuinka itse haluat toimia ja mitä voit oppia vanhemmiltasi.

 

Etsi tunteen juurisyy

 

Joskus me kuohahdamme muiden mielestä aivan triviaaleista seikoista. Lapselta kaatuu maitomuki ja näemme punaista, kun taas puolisomme saattaa suhtautua asiaan hyvinkin tyynesti. Sitten syntyy puolisoiden välistä sanaharkkaa ja syyllistämistä, kun toinen ei ymmärrä.

 

Miten voisikaan, kun emme itsekään ymmärrä itseämme.

 

Kuinka sitten oppisimme ymmärtämään itseämme ja tunteitamme paremmin?

 

Ja taas meidän täytyy matkustaa historiassa hieman taaksepäin ja muistella, kuinka meille tärkeät ihmiset elämänkaaremme varrella ovat meidän kanssamme käyttäytyneet. Mitä vanhempasi sanoivat ja tekivät sinulle, kun sotkit ruokapöydässä, ilmaisit pettymyksen tai aggressiivisuuden tunteita?

 

Oman lapsen syntymä herättää sisällämme asuvat vanhempamme ja alamme jossain vaiheessa kuulla suustamme sanoja, joita itse kuulimme lapsena. Tuntuuko tutulta?

 

Jos näin käy, olet ihan normaali. Eikä se tarkoita sitä, että pilaisit oman lapsesi elämän noilla sanoilla. Mikäli tunnistat tämän tavan, opit kiinnittämään siihen huomiota ja koetat hiljalleen päästä eroon tuosta tavasta.

 

Tämä onnistuu, kun matkaat tunteesi sisälle ja tutkit sitä objektiivisesti. Etsit tunteesi pohjalla olevan juurisyyn. Silloin ymmärrät, miksi juuri sinä kimmastut maidon kaatumisesta mutta puolisosi siitä, että lapsella menee ikuisuus ulkovaatteiden pukemisessa, kun lapsi kiukkaa rullalle menneistä hihoista ja siitä, että haluaa laittaa itse saappaat jalkaansa.

 

Kun ymmärrät kiukun takana olevan huolen ja myönnät sen, niin sen jälkeen voit tehdä sovinnon menneisyytesi kanssa ja opetella rakentavampia tapoja toimia.

 

Aina ei tarvita vuosia kestävää terapiaa. Avoin keskustelu luotettavan ihmisen kanssa voi auttaa peilaamaan tunteita. Ja ehdotan edelleen sukeltamista lähisukulaisten muistoihin sinusta. Kysele niiltä ihmisiltä, joilta sait lapsena varauksetonta ihailua, minkälainen olit pienenä. Katso sitten silmiin sitä pientä lasta joka olit, kerro että olit oikeastaan aika mahtava pakkaus ja halaa sisäistä lastasi tai kirjoita lohduttava kirje.

 

Hyvä työkalu itsetutkiskeluun on dialoginen kirjoittaminen. Dialogisen kirjoittamisen tekniikassa ihminen kysyy itseltään kysymyksiä hankalaksi koetusta asiasta ja uusi kysymys lähtee aina edellisestä vastauksesta. Vähitellen kysymysten avulla päästään yhä syvemmälle tunteen ja kokemuksen sisälle, jolloin juurisyy on tavoitettavissa.

 

Dialogisen kirjoittamisen tekniikkaa avataan Ikkunabaabelin blogissa

 

 

Sääntö numero 2: Etsi tunteesi juurisyy, hyväksy se niin ymmärrät, miksi maitolasin kaatuminen katkaisi kamelin selän. Vasta sen jälkeen pystyt antamaan anteeksi niille, jotka ovat sinua vastaan rikkoneet.

 

Rakasta, rakasta, rakasta

 

Lohduttava tieto vanhemmille on varmaan se, että satunnaiset raivostumiset eivät lopulta tuhoa kenenkään lapsen tulevaisuutta, mikäli arjessa muutoin riittää rakkautta ja asiallista hoivaa. Kun maltti menee, pienen jäähdyttelyn jälkeen tehty briefing ja anteeksipyyntö helpottaa pienen ihmisen ja isommankin mieltä.

 

Älä anna auringon laskea vihasi ylle, on viisas neuvo. Sillä tukahdutettu viha, joka ilmenee epäsuorana piikittelynä, mökötyksenä ja toisen vähättelynä vahingoittaa pahemmin kuin muutama vittu-perkele-saatana kuohahduksen keskellä.

 

Etenkin lapselle on hyvin hämmentävää oman vanhemman epäsuora aggressiivisuus. Siitä on niin vaikea saada kiinni ja ihmisen mieli on sellainen, että se herkästi imuroi itseensä syyllisyyttä, johon ei olisi edes aihettakaan.

 

 

Sääntö numero 3: Myönnä oma epätäydellisyytesi ja pyydä anteeksi. Kerro lapselle, että rakastat edelleen häntä, vaikka tulikin sotkua. Voit kertoa, että sinua suututti siksi, että jouduit tekemään ylimääräistä työtä aamukiireen keskellä. Sitten on aika halata ja suhtautua lapseen aivan tavallisesti ja jatkaa arkea.

Kirjavinkkejä aikuisten tunnetyöstentelyn tueksi.

 

 

Hae apua kriisitilanteissa

Maria Akatemia ry, Maria Akademi rf, on valtakunnallinen, kestävää hyvinvointia edistävä asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka  tarkoituksena on edistää yksilön ja yhteisöjen henkistä kasvua ja eettisesti kestävää ihmisyyttä.  Järjestössä toimii ihmisen sisäisen kasvun ja itsetuntemuksen asiantuntijoita ja kärjestön toiminta on erikoistunut naisten parissa tehtävään työhön. Toiminnan fokus on ennaltaehkäisevässä työssä, ihmisten kasvun tukemisessa kohti eettisesti kestävää ihmisyyttä. Keskeiset toiminta-alueet ovat ehkäisevä väkivaltatyö, hyvinvointi ja työelämä.

 

Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa monipuolista tukea vanhemmuuteen. Chatin kautta tukea saa myös verkossa.

Kirjoita kommentti