Raskaus ja kosmetiikkariskit kiinnostavat odottavia äitejä. Nettisaiteilla kysytään, voiko hiuksia värjätä raskaana ollessa tai minkälaisen altistuksen vaikkapa kampaajana tai kosmetologina työskentely muodostaa.
Ei ihme, sillä iho on elimistömme suurin elin? Ja ihon kautta myös sikiöön voi imeytyä erilaisia aineita. Etenkin, kun raskauden aikana imeytyminen on erityisen tehokasta ihon pintaverenkierron lisääntymisen vuoksi. Ylimääräisen kemikaalikuorman välttäminen onkin viisas valinta mutta hysteriaan ei kannata ajautua. Useimmat riskit ovat laboratorio-olosuhteissa todettuja ja niiden puitteissa noudatetaankin mieluummin suosituksia kuin totaalikieltämistä.
Mitä lyhyempi tuoteseloste, sitä yksinkertaisempi tuote. Tätähän olemme tottuneet ajattelemaan tehdessämme ruokavalintoja. Mutta noudatammeko myös kosmetiikan valinnassa samoja kriteereitä? Harvemmin vilkaisemme tutun purnukan tuoteselostetta, ellei meillä ole jokin allergia. Mutta seuraavan kerran, kun valitset shampoota, pohdit hiusten värjäämistä tai levität itseruskettavaa talvikalpealle iholle, voisit pohtia pystyisitkö pitämään taukoa raskauden ajan. Tai valitsemaan korvaavia tuotteita, joista ei imeydy haitallisia aineita masuvauvankin verenkiertoon.
Raskaus ja kosmetiikkariskit
Suurimmat kosmetiikkaan liityvät riskit liittyvät kohdentuvat
- keinotekoisiin hajusteisiin
- ftalaattiyhdisteisiin
- fenyyleenidiamineihin
- dihydroksiasetoniin (DHA).
Ftalaatit
Ftalaatteja käytetään eniten PVC-muovien pehmentämiseen. Ftalaatteja käytetään esimerkiksi leluissa, elintarvikekontaktimateriaaleissa, kosmetiikassa, pakkauksissa, sekä lääketieteellisissä laitteissa. Tyypillinen ftalaateille altistumisen lähde on ruuan mikrossa lämmittäminen muoviastiassa.
Vaikka joidenkin ftalaattien käyttö kosmetiikassa on kielletty EU:n alueella, pieni määrä kemikaalia on sallittu esimerkiksi kosmetiikassa. Haitallisia määriä voi sisältää EU:n ulkopuolelta tilatut tai ostetut tuotteet. Ftalaatteja voi olla mm. parfyymeissä, deodoranteissa, hiusvaahdoissa, -geeleissä ja –lakoissa. Myös kasvovoiteissa ftalaatteja on voitu lisätä imeytymista tai kosteuttamista parantavina ainesosina. Runsaita määriä ftalaatteja on havaittu myös kalliissa merkkikosmetiikassa.
Ftalaattien mahdollisia haittavaikutuksia:
- Hormonitoiminnan häiriöt. Sikiöaikana erityisesti poikien sukusolujen kehitykseen.
- Tutkimusyhteys havaittu lisääntymisjärjestelmän häiriöihin
- kohonnut keskivartalolihavuusriski
- rintasyöpäriski
- insuliiniresistenssi
- astma
- autismi
- käyttäytymishäiriöt
Fenyleenidiamiini (p-fenyleenidiamiini)
Fenyleenidiamiineja käytetään hiusväreissä tehostamassa värin voimakkuutta. Suurimman riskin aiheuttavat hapetettavat kestovärit. Myös nk kevytväreissä ja luonnonmukaisina markkinoiduissa väriaineissa voi olla fenyleenidiamiineja.
Fenyleenidiamiinien haittavaikutuksia raskaana oleville
- riski sikiövaurioihin
- syöpäriski
- allergiariski
Hiusten värjäämistä kannattaa välttää ensimmäisten 12 viikon aikana, jolloin sikiön kehitys on voimakasta. Jos hiuksiinsa haluaa piristystä, kannattaa alkuvaiheen jälkeenkin suosia kevytväriä ja menetelmiä, joissa väriainetta ei pääse päänahkaan. Päänahka on erityisen ohutta, eikä sen alla ole suojaavaa rasvakerrosta, joten imeytyminenkin on tehokasta.
Kampaajina työskentelevien tulisi käyttää suojakäsineitä hiusvärejä käsitellessään.
Odottajaa ilahduttaa se, että raskauden aikana hiusten kunto yleensä paranee ja hiusten luonnollinen irtoaminen keskeytyy. Ei ihme, että hiukset tuntuvat tavallista tuuheammilta, joten taitava leikkauskin voi piristää mukavasti, eikä värjäystä tarvita.
Synnytyksen jälkeen tapahtuu vastaavasti jonkinlainen sulkasato, kun lepovaiheessa olleet hiukset alkavat irrota yhtäaikaa. Se ei tarkoita kaljuuntumista vaan sitä, että ne hiukset, jotka normaalisti olisivat irronneet, irtoavat samaan aikaan. Ja mitä paremmin nukut, liikut ja syöt, sitä varmemmin hiuksesi palautuvat normaaleiksi.
Imetysaikana hiuksien värjääminen on hiukan turvallisempaa, koska värjäysaineita päätyy minimaalisia määriä rintamaitoon.
Dihydroksiasetoni (DHA)
Talvenkalpeus miellyttää vain harvoja. Juuri kun olemme lakanneet paahtamasta itseämme auringossa tai solariumeissa, löysimme itsestäänruskettavat voiteet, joiden laatu on kohentunut kovasti viimeisten vuosien aikana. Kemiallinen rusketus voi kuitenkin olla riski raskaana olevalle mutta verrattuna auringossa paahtamiselle, riskit ovat varsin pienet.
Kemiallisesti toimivat itsestäänruskettavat aineet sisältävät dihydroksiasetonia, jonka käytönvaikutuksista sikiöön ei vielä ole saatavilla riittävästi tietoa. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa itsestäänruskettavia voiteita välttää ainakin raskauden ensimmäisen trimesterin aikana. Sikiön kehitys on tuolloin vauhdikasta ja mm kaikki tärkeimmät elimet muodostuvat ja aloittavat toimintansa tämän aikana.
Myös suihkurusketuksessa käytettävät aineet sisältävät dihyroksiasetonia.
Aurinkovoiteet ja raskaus
Maksaläiskät ja raskaus kulkevat käsikädessä. Maksaläiskiä voi ilmaantua vähäisestäkin auringolle altistumisesta. Ihon suojaaminen aurinkovoiteella auttaa ehkäisemään tehokkaasti näitä vaikeasti peitettäviä tummia läiskiä.
Aurinkovoiteista kannattaa valita sellaisia, joissa on mekaaninen suoja. Eräs tällainen yhdiste on oktyylimetoksisinnamaatti eli OMC, joka on koeolosuhteissa laiheuttanut estrogeenin kaltaista aktiivisuutta hormonitoiminnassa. Yhdistettä on voitu lisätä myös päivävoiteisiin tai meikkivoiteisiin aurinkosuojaa antamaan. Joten yövoide + mekaanisesti suojaava aurinkovoide on hyvä tapa ehkäistä kasvoihin muodostuvia maksaläiskiä ja hoitaa ihoa.
Hajusteet ja eteeriset öljyt
Hajusteet ja hajuvedet voivat aiheuttaa estrogeenin kaltaisia vaikutuksia elimistössä. Raskaana olevan äidin hajuaisti voi herkistyä niin, että normaalit arkeen liittyvät miellyttävätkin tuoksut voivat aiheuttaa pahoinvointia tai päänsärkyä. Monet siirtyvätkin raskaana ollessaan hajusteettomiin tuotteisiin jo tästä syystä. Hyvä niin.
Kuinkas sitten eteeriset öljyt? Voisi ajatella, että aromaterapia olisi turvallista raskauden aikana, koska kyseessä ovat luonnolliset kasviperäiset tuoksut. Eteeriset öljyt kuitenkin läpäisevät istukan ja siirtyvät äidin ihon kautta levitettyinä suoraan sikiöön, jolloin niillä voi olla jopa keskenmenoa lisääviä vaikutuksia. Raskaana olevien ei tulisi käyttää seuraavista kasveista peräisin olevia eteerisiä öljyjä.
Älä käytä näitä raskauden aikana
- anis
- arnika
- basilika
- sypressi
- fenkoli
- kataja
- muskottipähkinä
- persilja
- puolanminttu
- salvia
- katajanmarja
- meirami
- rosmariini
- yrttiliisukka
Mikäli haluat käyttää aromaterapeuttisia valmisteita raskauden aikana kannattaa asiasta keskustella lääkärin kanssa ja luottaa kattavan koulutuksen ja kokemuksen saaneiden hoitajien osaamiseen.
Kosmetiikka ja allergia
Raskauden aikana allergiset oireet voivat joko helpottua tai hankaloitua. Joillekin naisille ilmaantuu ensimmäistä kertaa elämässään jokin allerginen oire vaikkapa kosmetiikkatuotteen käyttämisen yhteydessä. Jos jokin käyttämäsi kosmeettinen valmiste aiheuttaa yliherkkyysreaktioita, lopeta sen käyttö välittömästi. Synnytyksen jälkeen kyseinen valmiste voi sopia sinulle edelleen.
Sikiölle ei aiheudu vaaraa odottavan äidin allergisen ihoreaktion vuoksi.
Muita raskauden aikana vältettäviä asioita
- Tatuointien ja lävistysten ottaminen
- Jodipitoisten suuvesien käyttäminen
- Mustan hennan käyttäminen ihon tai hiusten värjäämiseen
Rakennekynsien käyttäminen sen sijaan on osoittautunut melko riskittömäksi. Käytä kuitenkin hoitolassa hengityssuojainta varmuuden vuoksi.
Lähteet
Safety of hair products during pregnancy https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2567273/
Hair dyes are mutagenic: identification of a variety of mutagenic ingredients. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC432771/
Pregnancy and tanning https://americanpregnancy.org/healthy-pregnancy/is-it-safe/tanning-during-pregnancy/
Dihydroxyacetone: An Updated Insight into an Important Bioproduct https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5838383/
Fate of chemicals in skin after dermal application: does the in vitro skin reservoir affect the estimate of systemic absorption? https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0041008X03004885?via%3Dihub
Muut altistukset https://www.hus.fi/potilaalle/nain-saat-apua/aidin-laakeneuvonta-teratologinen-tietopalvelu/muut-altistukset
Safety Profile of Essential Oils https://books.google.fi/books?hl=fi&lr=&id=UJQtEAAAQBAJ&oi=fnd&pg=PA41&dq=essential+oils+pregnancy&ots=I_-DhygRmV&sig=5pG_7KXHn-sUjFLvzVyVLFjXcm4&redir_esc=y#v=onepage&q=essential%20oils%20pregnancy&f=false