Cute Little Baby Boy Sleeping in Safety Car Seat

Muksuperheen unen ylläpitotiimiin kuuluva Saana kirjoitti ryhmään lohduttavasti kokemuksistaan ja ajatuksistaan, jotka liittyvät lapsen uniasioihin. Kirjoitus sai paljon huomiota, niinpä sovimme, että jaan Saanan ajatuksia myös tänne blogin puolelle.

 

Jos sinunkin perheessäsi nukuttamisen stressi toistuu illasta toiseen, lukaisepa tämä artikkeli ja pohdi, mikä vaikutus omilla odotuksillasi on tilanteen suhteen.

 

 

Saana kirjoitti Muksuperheen unen ryhmässä näin:  ”Kolmivuotiaan lapsemme vauvavuoden aikana oli raskas huonon unen kausi, joka verotti meidän vanhempien jaksamista merkittävästi. Unettomuus vaikutti mielialaan hyvinkin radikaalisti. Hankalat ja pitkät nukuttamisprosessit ja tiheä yöheräily aiheuttivat minussa turhautumisen ja jopa vihan tunteita sitä voimakkaammin, mitä väsyneempi itse olin. Yleisestikin vuorovaikutus lapseen oli ja on paljon pitkäpinnaisempaa, rauhallisempaa ja lempeämpää virkeänä kuin väsyneenä. Tämän vuoksi merkittävän uupumuksen ja nukkumattomuudesta johtuvan väsymyskierteen katkaisu oli todella tärkeää. Meillä tämä tehtiin lopulta pistäytymisunikoulun avulla. Keinoja on monia. Kukin valitsee omansa.

 

Kun akuutti väsymystila oli helpottanut, en kuitenkaan heti osannut lopettaa lapsen unien kyttäämistä ja niistä murehtimista. Minua ärsytti esim. se, jos iltanukahtaminen kesti kauan (yli 30 min), vaikka lapsi sinänsä olisi vain tyytyväisenä hölissyt ja leikkinyt sängyssään. Tai sitten minua stressasi se, jos lapsi nukkui lyhyet päiväunet enkä saanut häntä jatkamaan unia. Huonon yönukkumisen taustan vuoksi jäi päälle ikään kuin sellainen vahtikoira-moodi, jossa varmaan pohjimmaisena pelkona oli, että jos nyt lipsutaan nukkumissuosituksista tai niistä keinoista, jotka alunperin toimivat siihen yöheräilyyn, on vaarana ajautua takaisin katastrofiuniin ja uupumukseen.”

 

Uskon, että aika moni vanhempi samaistuu Saanan kokemuksiin ja koettaa välttää lipsumisen huonoihin uniin. Omassa uniohjaustyössäni näen ja saan palautetta vanhemmilta, kuinka elämänilo palaa  hyvin nukuttujen öiden jälkeen ja lapsen kanssa oleminen ei tunnu enää niin raskaalta, koska pinna ei ole koko ajan kireällä.

 

Niinpä vaivalla saavutettua tasapainoa ei kovin helposti haluta järkyttää.

 

Vanhempien odotukset ovat kasvaneet

 

Kun aloitin vuonna 2018 Facebookissa Muksuperheen uni -ryhmän ylläpitämisen, lapsiperheiden unesta puhuttiin varsin vähän ja yleinen keskustelu lasten nukkumisesta vanhemmuus-ryhmissä oli melko tuomitsevaa. Unikouluista vinkkejä kyseleviä vanhempia syyllistettiin herkästi ja ohjattiin vain odottamaan, että lapsi olisi valmis omatoimisesti siirtymään omaan sänkyynsä tai lopettamaan yösyötöt.

Monissa perheissä kuitenkin oltiin todellisen uupumuksen partaalla ja halusinkin Muksuperheen unessa muuttaa keskustelun suuntaa monipuolisemmaksi ja rennommaksi. Unikouluhan ei ole automaattisesti mikään lapsen huudatusohjelma, vaan unikouluiksi kutsutaan kaikkia menetelmiä, joiden avulla perheet tukevat lasta nukkumaan niin, että kaikkien tarvitsema lepo toteutuu.

 

Joskus unikoulu on nopea ja tehokas, joskus se voi kestää jopa kuukausia. Tapoja on monia, kuten Saana kirjoittikin.

 

Melko pian somen unikeskustelun sävy alkoi muuttua. Vanhemmat alkoivat omaksua uusia ajattelumalleja ja ryhdyttiin tarkkailemaan lasten nukkumista uudella innolla. Päiväunien rytmitystä pohdittiin ahkerasti ja mietittiin, onko liikkeessä nukutut unet tarpeeksi palauttavia ja kuinka saada lapsen uni jatkumaan aamuseitsemään puoli seitsemän sijaan. Muksuperheen unen ryhmän seinälle alkoikin ilmestyä aloituksia, joissa kyseltiin, nukkuukohan lapseni oikein ja täyttyykö unen tarve.

Nukuttamisen stressi oli nostanut päätään myös niissä perheissä,  joissa ryhmään kirjoitetun aloituksen perusteella mukaan nukuttiin jo aika kivasti.

 

 

Uni ei aina ole samanlaista

 

Joskus tuntuu, että meillä vanhemmilla on käsitys, että lapsen unia voisi ohjelmoida sujuvasti sopimaan omaan rytmiin. Näin ei kuitenkaan ole. Jopa ne lapset, joilla on vahva ja luontaisesti säännöllinen päivärytmi, nukkuvat välillä huonommin tai vähemmän. Siksi minuuttien laskeminen ja jonkun kaavamaisten rytmimallien tuijottaminen voi huolestuttaa vanhempaa liikaa.

 

Uniongelmasta tai unihäiriöstä on kyse, mikäli lapsi ikätasoonsa nähden  heräilee huomattavan tiheästi, nukahtaminen viivästyy huomattavasti ja toistuvasti, tai lapsi nukkuu liian vähän tarpeisiinsa nähden. THL on laatinut lasten unen laadun arvioimista varten taulukon, jota esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät työkalunaan. Taulukkoon voi tutustua täältä.

 

Tällaisia perheiden hyvinvointia verottavia unihäiriöitä tuleekin hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta kun varsinainen uniongelma on saatu korjattua ja tilanne on tasaantunut, on aika ottaa rennommin ja luottaa tulevaisuuteen.

 

Tärkein voimavara vanhemmille onkin luja luottamus siihen, että hyvät rutiinit ja säännöllinen mutta joustava rytmi yleensä riittää tulevaisuudessakin. Tämä positiivinen luottamus heijastuu myös lapseen, joka alkaakin toimia hyvässä yhteistyössä.

 

Katso lastasi! Katso lastasi! Katso lastasi!

 

Positiivisen kasvatuksen puolestapuhuja, lasten ja nuorten psykiatri, Jari Sinkkonen ohjeistaa vanhempia havainnoimaan omaa lastaan. Jäykkien kasvatusohjeiden sijaan Sinkkosella on kolme tärkeää neuvoa. Katso lastasi! Katso lastasi! Katso lastasi!

 

Sinkkosen mukaan lapsi kertoo omalla käyttäytymisellään, mitä hän tarvitsee.

 

Sinkkonen ohjaa vanhempia havainnoimaan lastaan ilman odotuksia siitä, minkälainen lapsen pitäisi vanhemman mielestä olla. Kun vanhempi kykenee tutkijamaiseen objektiivisuuteen, hänen on helpompi ymmärtää mitkä tekijät vaikuttavat lapsen käyttäytymiseen. Näin vanhemman on helpompi säädellä myös omaa toimintaansa sopimaan lapsensa tarpeisiin.

 

Nukuttamiseen liittyviin haasteisiin siirrettynä tilanne voisi näyttää seuraavalta:

 

Vanhemmat kertovat olevansa uupuneita siihen, että lapsen nukuttamiseen kuluu illasta iltaan toista tuntia. Lapsi ei millään rauhoitu ja vanhempien täytyykin silitellä ja kanniskella lasta, kunnes lapsi nukahtaa syliin ja hänet siirretään sänkyyn, jossa hän herää 30 minuutin päästä, jolloin sama rumba aloitetaan alusta.

 

Kun asiaa lähdetään tutkimaan yhdessä, selviää, että vanhempien käsitys rauhoittumisesta on ollut se, että lapsen pitää olla hiirenhiljaa ja maata paikoillaan selinmakuuasennossa, jotta vanhemmat voisivat poistua vuoteen viereltä. Kun sitten katselemme yhdessä videota lapsen ”riehumisesta” nähdään heti, että kyseessä on täysin normaali liikkumaan opettelevan lapsen tapa rauhoittaa itsensä unille.

 

Tilanne lähteekin yleensä nopeasti paranemaan, kun vanhemmat alkavat poistua lapsen vuoteen vierestä reippaasti ja lapsi saa jäädä sinne jumppailemaan kaikessa rauhassa. Toki oikealla ajoituksella, hyvillä unirutiineilla ja ravitsemuksellakin on oma merkityksensä, mutta kaikkein tärkeintä on yleensä vanhempien silmien avautuminen oman lapsensa luontaiseen tapaan rauhoittaa itsensä ja nukahtaa.

 

Lue lisää häiriöhysyttelyn ilmiöstä tästä artikkelista

 

Koska  lapsen mukana ei vielä luovuteta ohjekirjasta, oman lapsen yksilöllisten piirteiden oppiminen tapahtuu usein kantapään kautta. Virheitä tehdään aina mutta jos niistä opitaan jotain uutta, se on arvokasta.

 

Sen lisäksi, että omaa lastaan olisi hyvä oppia ymmärtämään, vanhemman tulee oppia minkälainen ihminen hän on vanhempana. Usein omat toiveemme ja idylliunelmat saavatkin huutia, kun lapsen tai oma persoonamme ei sopeudukaan niihin haavekuviin, joita olemme rakennelleet mielessämme.

 

Nukuttamisen stressi on turhaa

 

Siksi päätänkin tämän kirjoituksen Saanan viisaisiin loppusanoihin. Muistakaa, kun asiat ovat suht hyvällä mallilla, nukuttamisen stressi on turhaa.

 

”Omaa olemistani helpotti aivan huomattavasti se, että öiden parannuttua ja saadessani itse kuitenkin nukuttua jotakuinkin riittävästi lakkasin hermoilemasta muista nukkumiseen liittyvistä asioista. En yrittänyt nukuttaa pitkiä päiväunia väkisin (koska se otti enemmän kuin antoi). Lakkasin kyttäämästä aikaa, joka lapsella kului iltanukahtamiseen ja annoin vain olla, ja johan tuntui iltakin rennommalta.

 

Lapselle tulee koko ajan vaiheita, joissa hän vaatii enemmän tukea nukkumiseen ja esim. vanhemman läsnäoloa huoneessa. Eroahdistusta, painajaisia, mahatautia jne. Silloin minun on ihan pakko joustaa ja auttaa lasta nukahtamaan. Se ei johda mihinkään kauheaan kierteeseen, jossa joudun taas heräilemään kymmenen kertaa yössä ja istumaan illalla tunnin vieressä ajasta ikuisuuteen. Poikkeustilanteista pääsee kyllä normaaliin takaisin. Joskus pitää joku vähän jämptimpi korjausliike tehdä, mutta siinä se.

 

Lapset ovat erilaisia ja toiset ovat herkempiä rutiineiden muutoksille kuin toiset. Oman lapseni kohdalla olen joka tapauksessa huomannut, että hän kyllä selviää erilaisista ja erikoisistakin unitilanteista ilman, että minun tarvitsee käyttää aikaani ja voimavarojani poikkeuksien ja suunnitelman muutosten murehtimiseen.

 

Ei nukkunut päiväkodissa unia vaikka yleensä nukkuu? Ei väliä. Laitan illalla aikaisemmin nukkumaan.

 

Ei enää nuku päiväunia ja on kärttyinen peto ilman? No, joo, on paskaa, mutta ulkoillaan illalla enemmän ja syödään vaikka iltapala sohvalla Ryhmä Hauta katsoen, niin pysyy hyvä tuuli paremmin.

 

Hups, nukahti illalla autoon, vaikkei todellakaan pitänyt? Ihan sama; nukahtaa sit yöunille vaikka klo 23. Kyl se siitä.

 

Kirjoitin tämän, koska itse stressasin näitä asioita, mutta sitten huomasin, että se lapsen unen jatkuva miettiminen ja säätäminen vaikeuttaa omaa oloani huomattavasti enemmän kuin ne vaikeudet itsessään. (Tässä en nyt sitten tarkoita sellaisia tosi kuormittavia juttuja, jotka todellakin haluaa korjata, vaan pienempiä asioita, joihin helposti takertuu vähän turhaankin.)

 

Jos jokin poikkeuksellinen tilanne, kuten painajaisten vuoksi heräilleen taaperon vieressä nukkuminen alkaa hiljalleen tuntua siltä, että nyt on näissä ”äiti jää mun viereen” -vetoomuksissa taustalla onkin jokin muu kuin pelko, on ihan hyvä puhaltaa peli poikki. Lapsen kanssa voi jutella ja selvittää mistä kiikastaa ja rauhallisesti sopia kuinka jatkossa toimitaan.

 

Siitäkään ei pidä stressaantua, jos ajattelee vaistomaisesti: ”voi nyt helvetti”, kun lapsi mummolamatkalla nukahtaa autoon klo 17.30. Tietty niin ajattelee. Mut sellanen ”no niin, kaikki on pilalla, miten tän nyt enää ikinä korjaa” -reaktio on mulle itselleni ainakin ihan turha.”

 

Terveisin Saana ja Sari

 

Muut lähteet: 

 

Kuittinen, Arja. 2018. artikkeli. Jari Sinkkonen: ”Lapselle riittää usein se, että hänet huomioidaan”. Kodin kuvalehti. 19.1.2018 klo 15:46 https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/perhe/jari-sinkkonen-lapselle-riittaa-usein-se-etta-hanet-huomioidaan

 

Sinkkonen Jari & Korhonen Laura. 2016. Pulassa lapsen kanssa. Duodecim. Helsinki

 

Trogen, Tiia. 2020. Positiivinen kasvatus. PS-Kustannus. Jyväskylä